29.04.2012 - See you, sweethartKastoin sulkakynän vielä viimeisen kerran musteeseen, jota oli jäänyt vielä vähän pienen, ruosteisen pullon pohjalle. Mike oli antanut minun lainata kirjoitusvälineitä - joskin ne olivat kivikautisia, mutta se teki kiitoskirjeestäni vielä uskottavamman. Lisäsin omituisen sisällöttömäksi jääneen kirjeen perään vielä viimeiset sanat ja allekirjoitin sen. Käsialani oli edes jollain tasolla huolellista, kun otti huomioon sen, että englantini oli ontuvaa - olin halunnut onnistua edes jossakin, ettei kirjeen yleisilme näyttäisi ihan niin pahalta. Toivoin, ettei minun olisi tarvinnut ainakaan vielä kirjoittaa tuota kirjettä. Työnsin sen vaivattomasti pienen, olohuoneen vitriinissä majailevan kultaisen hevospatsaan jalustan alle ja oletin, että Peter löytäisi sen sieltä. Kaiken varalta sitaisin tekstin "Indyltä" vielä kirjeen päällekin, ja onnistuin tahrimaan siinä samalla sekä käteni että kirjekuoren mustatäpläiseksi. Mustista täplistä mieleeni harhaili toinen asia - Piper nimittäin, ja päätin pitää kiirettä. Nyt kun Mike ja Peter olivat kaupungilla, minulla ei ollut hätää - toivoin, että pääsisin lähtemään ennen kuin he edes huomaisivat säälittävän kirjeeni.
Sidoin Piperin nopeasti puomiin ja otin suan käyttöön. Harjasin pölyt Piperin selästä ja koppasin ruskean satulan sen selkään heti, kun selät ja kyljet oli harjattu. Sipaisin harjalla muutaman kerran lautasia, lapoja ja kaulaa, mutta muuta en viitsinyt tehdä. Pujotin naruriimun pois Piperin päästä ja samalla sekunnilla heitin ohjat sen pään yli. Piper oli niin helppo suitsia, että minulta pääsi nauru - kotipuolen arabit, Masarrah ja Kasjmir, olivat toivottomia suitsimisessa, ja ne piti pitää aina kiinni käytävällä. Piper vain lepuutti takajalkaansa eikä yrittänytkään panna vastaan. En minä Piperiä arabiin verrannut, olihan se appaloosa, mutta kaikesta huolimatta ero oli niin läpinäkyvä.
Valjastin itsenikin valmiiksi ja heitin selkääni repun, jossa oli eväät ja riimu Piperille. Luotin siihen, että löytäisin paikan sen satulalle, tai ainakin suitsille, ja työnsin vielä kaksi vesipulloa mukaan. Minua ei haitannut, että reppu painoi kuin synti - pitihän minunkin jotain jaksaa. Nousin Piperin selkään ja taputin sitä kevyesti kaulalle. Vetäisin talutusnarun vielä mukaani - en olisi luottanut siihen, että ratsuni olisi laiduntanut vapaana. Ties vaikka se olisi keksinyt lähteä takaisin tilalle.
Ohjasin Piperin maaston sydämeen, ensin hieman väljemmälle maastotielle. Oli ilmiselvää, että minun pitäisi pitää tila silmien ulottuvilla, ja keikuin hevoseni selässä mukautuen sen askeliin. Piper pärskähteli vähän väliä ja heilutteli päätään, ravisti harjaansa ja huiskutti häntäänsä. Sen kaviot astuivat nurmelle muutaman minuutin kävelyn jälkeen, ja olimme päässeet pelloille. Näin kaukana siintäviä vuorenhuippuja ja taputin Piperiä. Se otti suuhunsa muutamia korsia, mutta pidin sen ruokahalun pienenä ja herättelin sitä hiljakseen.
Piper lähti ravaamaan, ja minä olin kiitollinen sille. Olin saanut matkani aikana oppia lisää lännenratsastusta, sillä länkkäripainotteinen Masarrah-tammani ei oikeastaan sietänyt vieläkään spinejä kovin hyvin. Se vain oli niin mielettömän, sanoinkuvaamattoman herkkä. Piper kuitenkin antoi minun ratsastella sillä länkkäriä rennosti. Kasjmir oli vasta totutettu lännensatulaan, ja juuri ja juuri pystyin menemään sillä kaikkia lännenratsastusaskellajeja ja kääntymään, pysähtymään ja peruuttaamaan. Kunnon western-hevonen teki hyvää.
Piper ravaili hidasta westernravia, toisin sanoen jogia, ja näytti tyytyväiseltä. Annoin löysää ohjaa ja laulelin sille päähäni soimaan jäänyttä laulua, joka oli kuulunut vanhalta vinyylilevyltä hyvin säröillen. Mike oli kertonut, että se oli hänen vaimonsa suosikkeja, ja särisevä ääni toi mieleeni elävän kuvan vanhasta tilasta. Muistin elävästi Miken, joka kuunteli levyn sointia ja hyräili sen tahdissa, nojasi keinutuoliinsa talon kuistilla ja painoi silmänsä kiinni. Poltti piippua, ja puhalsi välillä ilmaa keuhkoistaan. Minäkin olin rohjennut laulaa, hieman, ja laulu oli jäänyt päähäni.
"My love is always in your heart... My love - it's always in your heart..." äänsin. Minusta tuntui, että korkea lauluääneni sai viimein kuulua kunnolla. My love, mietin. Mikeä kävi sääliksi. Silti minä arvostin häntä, koska hän uskoi. Eikä hänen rakkautensa ollut hälvennyt. Minä huolestuin koulun pojista, jotka vinkkasivat minulle silmää, ja Miken vaimo oli kuollut. Järki käteen, Inga! Minunkin pitäisi alkaa katsoa maailmaa kypsemmin.
En tiennyt, mikä minuun oli iskenyt, mutta tunnehöpinäni kaikkosivat kuin tuhka tuuleen. Joku ratsasti minua kohti. En tiennyt kuka, mutta se oli joku muu kuin Mike tai Peter. Hidastin ja katsoin valkeaa, hieman Piperiä suurempaa quarteria, joka asteli hitaasti niityllä. Käänsin Piperin toisella ohjalla kohti tulijaa.
"Who are you?" kysyin epäröiden. Hän vilkaisi minuun stetsoninsa alta. Nuoret kasvot kuuluivat pojalle - arvioiden minua vuoden tai pari nuoremmalle.
"Hi! I am Zack", poika sanoi huolettomasti.
"I'm Inga - Indy, I mean", korjasin viime hetkellä ja aloin ohjata Piperiä loitommaksi. Poika vaikutti mukavalta, ja uskoin, että alkaisin puhella hänen kanssaan, jos herättäisin keskustelua enemmän.
"You are from Finland. Or Sweden. Or Norway", Zack jatkoi piittaamatta haluttomuudestani.
"I am from Sweden - how do you know that?" vastasin koppavammin kuin olisin edes aikonut. Zack katsoi minua hetken.
"You are blonde", hän vastasi.
"Yes?" piinasin. Zack katsoi minua huvittuneena ja väläytti hymyntapaisen. Sitten hän nyökkäsi.
"I can't speak Swedish, you know. But I can speak Finnish", Zack sanoi. Tuijotin häntä hullun lailla.
"Täh?" Zack vain nauroi.
"No, pelästyitkö? Olen oppinut kieliä, koska toimin kylällä ja siellä käy täkäläisiä", hän kertoi.
"Älä tee noin! Minä olen surkea Englannissa, joten en osannut kysyä sitä oikein", totesin häpeillen.
"Ei se mitään. Sinä vain olet niin vaalea", Zack totesi.
"Onhan sinullakin vaaleat hiukset!" tökkäsin syyttävästi.
"On, mutta en muutoin ole niin vaalea", Zack vastasi.
"Selvän teki. Minun pitää nyt mennä", jatkoin.
"Kauan olet täällä?"
"Lento lähtee illalla", huokaisin.
"Mutta hieno hevonen sinulla, ei muuta", jatkoin taas ja kannustin Piperin raviin. Zack vilkutti minulle.
"Blake kiittää!" hän huusi perääni taputtaen ratsuaan. Minä taas pyysin Piperin punastellen laukkaan.
Laukkasimme hetken, ja sitten löysin sopivan kukkulan tauolle. Olimme olleet maastossa kolmisen varttia. Puin Piperille riimun ja laitoin suitset roikkumaan puuhun, jonka alla istuin. Uskoin, ettei puu kestäisi satulaa, joten vetäisin sen vain maahan nojalle ja aloitin syömisen.
Piper söi ruohoa. Huuhtelin kuolaimet toisen vesipulloni sisältöä käyttäen ja jätin loput itselleni juotavaksi. Toisen pullon sisällön laitoin muovikippoon, joka oli mukanani, ja tarjosin sen sitten Piperille. Pitelin rajusti kiinni kiposta, kun Piper joi.
"Sori, kamu, ei ole enempää. Lähdetään nopeammin takaisin", mutisin ja taputin Piperiä. Pakkasin tavarat, heitin repun selkääni ja varustin Piperin. Päästin ohjat pitkiksi ja annoin Piperin sulatella syömisiään.
Saavuimme ranchille Piperin ravaillessa hitaasti. Taputin sitä ja näin kuistilla Miken, joka nauroi itsekseen ja käveli meitä vastaan. Meinasin alkaa sepittämään suomeksi, mutta tajusin, ettei Mike tajuaisi sanaakaan.
"Piper is very nice horse, very nice", sanoin.
"Yes, it is", Mike vastasi hymyillen.
"Did you see Zack?"
"Oh, yes. How...?" tajusin. Mike nauroi.
"He say that you are little bit confused. And very hard. And..." Riivatun riivattu.
"Zack! I hate you! Do you hear me? I..." aloitin. Talosta astui kuitenkin rento poika hymy huulillaan.
"Kuulen kyllä", hän naurahti. Pojan huvittuneisuus ärsytti minua.
"Zack, miten...?"
"Ihan totta, te tytöt olette hysteerisiä! Jos minä kerron pari faktaa, niin sinä romahdat..." Zack sanoi.
"Vai pari faktaa? Nyt..." aloitin ja marssin Miken ohitse. Hän katseli meitä, kun vein Piperin talliin ja aloin ottaa varusteita pois. Zack asteli myhäillen luokseni.
"Vai että vihaat?" hän sanoi. Minä vain harjasin Piperiä naama punaisena.
"Voisin tappaa sinut", totesin. Zack naurahti.
"Hysteeristä."
"Joo, ehkä", myönsin. Turhaa kaikki tyyni. Silittelin Piperiä ja sieppasin naruriimun käteeni.
"Minä lähden ihan juuri", sanoin. Otin Piperin ulos karsinasta ja annoin sen talsia vierelläni laitumelle.
"Sääli! Sinua olisi ollut mukava ärsyttää. Tulethan uusiksi?" Zack kysyi.
"Joo, mutta silloin sinä et ole täällä", vastasin. Silittelin Piperiä. Peter ilmestyi taakseni ja antoi matkalaukkuni minulle.
"Thank you!" sanoin ja halasin Peteriä. Hän katsoi minua yllättyneenä. Sitten auto huristi ranchin pihaan. Zack pureskeli heinänkortta ja minä olin välittämättä hänestä. Mike, Peter ja Zack vilkuttivat, kun nousin autoon.
"Tule uudestaan!" Zack huusi.
"Säälittävää, Zack!
Säälittävää", sanoin ja hymyilin itsekseni. Onneksi kukaan ei ymmärtänyt, mitä puhuimme. Ei edes isäni, jonka suomenkieli oli mitä oli. Onneksi.
KIITOS!Oma kommentti:
Joo: tuli toisessa aikamuodossa. Halusin suomea tarinaan ja tuo Zack-juttu oli säälittävä, mutta... Oma lempikohtani oli se lauluun liittyvä, vaikka keksinkin Mikelle vähän historiaa ihan itse... Kiitos