|
Post by AnneL on May 6, 2012 19:12:55 GMT 2
|
|
peppi
New Member
Posts: 7
|
Post by peppi on May 9, 2012 20:43:35 GMT 2
Olin muuttanut vasta Montanaan perheeni kanssa ja tottakai heppahulluna lähdin heti etsimään talleja. Ensiksi tuntui, ettei lähistöllä ole yhtään ainutta hevostilaa, mutta sitten törmäsin Greywood Ranchiin. Se sijaitsi lähes 30 mailin päässä. Minulla oli vielä hieman vaikeuksi muuttaa maileja kilometreiksi, joten ajattelin ensiksi matkan olevan lyhyt. Pienen laskutoimituksen jälkeen huomasinkin matkaa olevan melkein 50 kilometriä. Sain kumminkin suostuteltua isäni viemään minut tallille.
Vuokrasin tallilta Unky nimisen ponin, sillä vanhempieni mielestä se tuntui turvalliselta vaihtoehdolta. Itse olin toivonut saavani vuokrata jonkun vaikean ratsun, mutta toisaalta ihan hyvä aloittaa näin varovasti.
Aamulla isä vie minut tallille, mutta hän aikoo viettää itse päivänsä 11 mailin päässä sijaitsevassa kylässä. Istun vanhan punaisen Mersumme etupenkillä musiikkia kuunnellen. Painan otsani viileätä ikkunaa vasten. Yht´äkkiä tajuan, että olen menossa vieraassa maassa vieraalle tallille, jossa minun täytyy pärjätä aivan omin voimin ilman turvallisia vanhempiani. -Isä, etkö sittenkään haluaisi jäädä kanssani tallille, kysyn varovaisesti. -Kyllähän sinä pärjäät ihan hyvin itsekkin ja kyllähän tuon ikäisen pitää jo omillaan pärjätä, hän naurahtaa ja pörröttää jo valmiiksi sekaisia hiuksiani. Oikaisen vaaleanpuna-valkoisen kauluspaitani ja katson kännykkäni kelloa. Olimme ajaneet jo yli puoli tuntia, joten me olimme varmasti jo lähellä.
Pian saavuimmekin Greywoodin hevostilalle. Se oli pienempi mitä olin kuvitellut. Astun autosta ulos ja ensimmäisenä sieraimiini tulvahtaa vahva kuusen tuoksu. Pian näen jonkun miehen kävelevän vastaan. -Hello, i´m Mike, hän tervehtii ystävällisesti. -Um.. Hi, i'm Stina Hail, vastaan varovasti. En ole vielä joutunut kunnolla käyttämään englannin kieltä, joten minua jännittää kauheasti. Tunsin kasvojeni lehahtavan punaisiksi. Yritän piiloutua huomaamattomasti isäni taakse, mutta hän väistää ja hymyilee minulle. -I´m Tapani, isäni sanoo ja kättelee reippaasti Mikeä.
Miesten keskustellessa nostan itse tavarani auton takakontista ja tutkailen ympärilleni. Näen paljon korkeita mäntyjä ja kuusia, sekä pienen tallirakennuksen.
-No niin, nähdään sitten illalla, isä sanoo ja vilkuttaa autosta minulle. Vilkutan takaisin hymyillen, mutta sitten käännyn taas Miken puoleen. -Okey, you rent Unky, right, kysyy Mike. En ollut aivan varma mitä "rent" tarkoittaa joten tyydyin nyökkäämään varovaisesti.
Kävelemme kohti tallirakennusta. Vasta astuessamme sisään tunnen hevosen tuoksun. Suljen silmäni ja vedän sieraimeni täyteen ilmaa. Haaveeni keskeyttää Miken ääni: -This is Unky, hän virkkaa ja osoittaa pientä mustatäpläistä ponia, joka seisoo rauhallisesti karsinassa. -It´s like a dog, really nice but might be difficult to ride, hän naurahtaa. Katson Unkyn lempeisiin mustiin silmiin. Astuessamme sen karsinaan Unky nostaa päänsä ylös ja haistaa kättäni. Kasvoilleni nousee väkisinkin pieni hymyn kare. -Oh, your so cute, tokaisen, mutta punastun heti kun tajuan mitä sanoin. -Is okay if I go now, kysyy Mike ja lisää vielä perään, I think you get along very well. Mike oli jo menossa kohti tallin ovea kun hän vielä huudahti: -Saddles and bridle are there, hän osoittaa ovea tallin perällä.
Harjasin Unkyn perusteellisesti ja puhdistin sen kaviot tarkkaan. En halua, että saan huonoa palautetta. Olen aina ollut vähän huono negatiiviselle kritiikille. Mietin pitkään laittaisinko satulaa vai en. Olisi mukava ratsastaa pitkästä aikaa ilman, mutta sitten muistin, mitä Mike sanoi ja päätin hakea satulan.
Talutan Unkya ulos ja huomaan vasta nyt miten kauniisti aurinko paistaa. Punnerran itseni satulaan. Tuntui kuin olisin tömähtänyt tukin päälle. -Huhhuh, tokaisen ja lyhennän lännensatulasta jalustimet. Minulla on onneksi kokemusta lännenratsastuksesta, joten uskoin, että pärjään aivan hyvin Unkyn kanssa.
Tilan pihasta lähti ratsastusura, jota pitkin päätin mennä. Annoin Unkyn pitää päätään alhaalla ja rentoutua. Itse keskityin pääasiassa maisemiin. Suomessa asuessamme en ollut milloinkaan nähnyt samanlaista. Kaukana puiden takana korkeat vuoret kohosivat lähes pilvien tasolle. Otan toisella kädelläni satulan takakaaresta kiinni ja käännyn katsomaan taakseni. Tilaa ei enää erottanut kunnolla kasvillisuuden välistä.
Huomaan tulleeni risteykseen, josta toinen polku lähtee niitylle ja toinen jatkaa metsän reunaa. Päätän käydä kokeilemassa Unkya niityllä. Annan pohjetta, mutta eroa tuskin huomaa. Unky kävelee yhä pää alhaalla ja korvat lerpottaen. -Jassoo! Etköstä sinä ollut vasta 3-vuotias, kysäisen hieman huvittuneesti. Tavallisesti ratsastin pitkin ohjin, mutta päätän koettaa josko ohjien lyhentäminen auttaisi. Annan kunnolla pohjetta ja räpsäisen ohjien perällä kaulalle. Se saa Unkyn nostamaan päänsä jolkojensa juuresta. Nyt se ravaa hieman jähmeästi, mutta ravaapahan kumminkin. Minua alkaa kaduttaa hieman, että jätin kannukset tallille. Tällä kertaa päätän jättää laukkaamisen väliin.
Ratsastin pienen lenkin Unkyn kanssa niityllä ja käännyin sitten takaisin. Puolivälissä matkaa muistan Miken sanoneen, että Unky on kuin koira. Muistan esittelyssäkin lukeneen, että se tottelee mukavasti maasta käsin. Laskeudun satulasta pehmeälle ruoholle ha otan ohjet käteeni. Unky laskee samantien päänsä nätisti alas ja hengähtää. Pidän ensiksi ohjia tiukalla, mutta pian huomaan löysään ne kädessäni. -Sinähän olet ihan kuin koira naurahdan.
Pian saavuimme metsän laitaan ja nousin taas satulaan ja samalla sekunnilla Unky muuttui taas omaksi jähmeäksi itsekseen. Pidän ohjat löysänä ja ratsastan kohti Greywood Ranchia. Askel askeleelta vihreä kaunis niitty jää taemmas. Tunnen oloni onneliseksi.
Tilalle päädyttyämme näen siellä vieraan pojan. Hän näyttää komealta, lähes nukkemaiselta. Hän kävelee ohitseni, muttei sano mitään. Punastun syvästi ja painan katseeni maahan, jottei poika huomaa sitä.
Tallissa riisun Unkyltä varusteet ja harjaan sen taas yhtä perusteellisesti. -Hei, Stina, isä kurkkaa karsinaan, missä olen juuri selvittämässä Unkyn harjaa. -Ai, sinä tulit jo, kysyn hieman harmissani. -Et kai ajatellut jääväsi pidemmäksi aikaa, hän naurahtaa. Hymyilin hänelle ja samalla ajattelin, että tämä ei jäisi varmasti viimeiseksi Greywood Ranchin vierailuksi.
-Bye, hyvästeli Mike meidät. -Bye bye, vilkutin hänelle autostamme, leveä hymy kasvoillani. Aurinko oli jo laskemassa ja värjäsi taivaan kauniin punaiseksi. Tämä päivä oli varmasti parhain, mitä olin ikinä ennen elänyt.
|
|