Seppele goes USA
8.-14.6.2015
Lähtö
maanantaina 8.6.
Fiian auto töötää ulkopuolella.
-Ei hitto, missä se passi nyt on??
-Tässä kulta, Henri sanoo ja ojentaa selkänsä takana piilottelemansa passin.
-Et hitto viittis pelleillä! Tuleeko ikävä?
-Ei, ihan kiva ku pääsen susta viikoks eroon.
Tähtään potkun ukon persauksille, toinen vaan hekottaa. Fiia tööttää uudestaan.
-Nyt pitää mennä, tai se laittaa kohta watsanappia, tuutko kantaa laukun?
-Kiviäkö oot tänne pakannu? Henri tuskailee nostaessaan matkalaukkuani takakontiin.
-Henri, Emmy on nainen! Cella huikkaa etupenkiltä.
Kun matkalaukku on turvallisesti Cellan laukun vieressä ja kontti mahtunut kiinnikin, jätämme Henrin kanssa hellät jäähyväiset.
-Tuu jo lovebird! Cella huikkaa ja Fiia ja Rosa nauravat.
Hymähdän ja suukotan ukkoa vielä kerran ja kapuan sitten auton takapenkille Fiian taakse. -Moi! Sanon takapenkillä seurana olevalle Rosalle.
-Noni, mennään! Huikkaan etupenkille ja napsautan vyön kiinni.
Haemme vielä Claran, Tuulian ja Pyryn. Ahtauduttuamme ja ahdettuamme matkalaukut Fiian autoon, suuntaamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää! ”Juhuu!”
Matka menee erityisen rattoisasti jutellen ja Cella räpsii ahkerasti selfieitä etupenkiltä.
Fiia hurauttaa tietyöhässäkän läpi terminaali kakkoseen ja jättää meidät ja tavarat sen edessä pois.
-Meillä on varattu parkkipaikka, ni käydään heittämässä Cellan kanssa auto sinne! Fiia huikkaa kuskin penkiltä.
Me muut raahaamme omat ja Cellan ja Fiian tavarat sisälle lentoasemalle. Itselle matkustaminen on tuttua ja helsinki-vantaakin aika tuttu paikka, omat vanhemmat kun on aika innokkaita maailmanmatkaajia. Osalle kaikki oli kuitenkin uutta ja ihmeellistä.
-Muistakaa sitte, ettei käsimatkatavaroissa saa olla yli 100ml nesteitä ja nekin pitää olla minigip-pussissa, sanon tonkiessani omaa laukkua.
-Ja kaikki sakset sun muut kynsiviilat pitää laittaa ruumaan, varmistan vielä, löytäessäni omasta meikkipussukasta kynsisakset.
Fiia ja Cella palaavat autonvientireissulta ja suuntaamme kaikki kohti check inniä. Jännitys kutkuttaa vatsassa sopivasti saadessani Bording passin käteen ja jätettyäni matkalaukun hihnalle. Seuraan sen menoa kulman taakse, samalla kun Cella rämäyttää oman kapsäkkinsä hihnalle.
-Jes! Ei ylipainoa, nainen iloitsee virkailijan katsoessa hieman kummaksuen.
Käymme jonottamaan turvatarkastukseen ja juttelemme kiihkeästi tulevasta matkasta. Turvatarkastuksesta pääsemme läpi sujuvasti ja suuntaamme katsastamaan portin.
Portti on 23 ja bordaus alkaa vasta vajaan tunnin päästä. Aikaa oli siis kulutettavaksi asti.
-Otetaan hei ensin ryhmäselfie, ennen kun kaikki katootte jonnekin tax freehen! Sanon ja kaivan kännykän esiin.
-Joo, lentokenttäselfie on pakollinen! Cella sanoo ja muut ryhmittyivät ympärilleni.
-Sanokaajuusto! huikkaan ja räpsin muutaman kuvan.
Bordaus alkaa puolisen tuntia ennen koneen lähtöä ja keräännymme kaikki jonoon. Odotellessa on hyvää aika esitellä ostoksia. Itse olen ostanut lähinnä naposteltavaa lennolle, ja vettä.
Koneessa ahdan perseeni ikkunapaikalle Cellan viereen. Tavarat sujahtavat paikalleen ja sitten vain odottelemaan ja jännittämään koneen täyttymistä ja lähtöä. Napsautan turvavyön kiinni ja katselen ikkunasta. Lentokenttähenkilökunta pakkaa vielä laukkuja matkaan. Siirrän katseeni muihin koneessa olijoihin. Rosa tekstaa vielä viimeisiä watsanappeja kännykällä, Cella selaa IG:tä ja Fiia käytävän toisella puolella selvittelee turvavyötään. Edessämme istuvat Tuulia, Pyry ja Clara juttelevat keskenään.
Sitten lähdetään rullaamaan, tuttu jännitys kutittelee vatsanpohjassa, se on menoa nyt. Seuraan ikkunasta lentokenttää sen minkä ylitseni kuikuilevan Cellan takaa kykenen. "Hei kato Emmy, tuolla nousee kone", Cella vitsailee, tietäen hyvin blokkaavansa näkymäni. "hehehhe, tosi hauskaa!" Sanon sarkastisesti. Laitann korvatulpat korviin estämään korvien lukkoon menemistä hieman ennen kuin kone kurvaa jonottamaan kiitoradalle. Fiia jakelee muille ryhmäläisille purkkaa. Sitten kone saa luvan kääntyä kiitoradalle, kaasu pohjaan ja menoksi. Kone kiihdyttää ja pian pyörät irtoavat maasta. Humahdus vatsanpohjassa ja konen nousee nopeasti. Pitkä lento on edessä.
Siluettina
tiistaina 9.6.
Delwin kanssa auringonlaskussaRantaretkiä ja rataesteitä
keskiviikkona 10.6.
Kolmas päivä Farhillissä valkenee lämpimänä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipuaa nopeasti jopa tukalan kuumaksi. Päivän ratsastus päätettään suosiolla jättää illalle, jolloin olisi viileämpää. Se tarkoittaakin sitä, että päivälle olisi keksittävä jotain ohjelmaa.
Cellan ehdotus rantareissusta saa kannustusta ja tiedustelemmekin Dianelta Massachusettsin rantoja, jotka olisivat edes siedettävän ajomatkan päässä. Dianelta tuleekin vinkki melko pienestä ja rauhallisesta rannasta, jonne matkakaan ei ole ihan liian tuskainen.
Pakkaamme siis kimpsut ja kampsut matkaan mukaan, täytämme kylmälaukun eväillä ja juomilla ja ahtaudumme tilan emännän ilmastoituun autoon. Roadtrippi on edessä! Cellan päästessä tällä kertaa rattiin, lähdemme ajamaan kohti rannikkoa Dianan ohjeiden mukaan.
Musiikki raikaa ja puhe on loputonta, kyllä lomalla on ihanaa!
Massachusettsin tiet ovat upeita ja maisemat ihania. Ajamme halki kauniiden maaseutujen, aavojen alueiden, metsien ja kylien. Pysähdymme kerran tankkaamaan ja kerran vaihdamme kuskia. Pääsen siis loppupätkäksi rattiin.
-Tästä! Fiia sanoo apukuskin paikalta nokka kiinni kartassa ja viitaten seuraavaan käännökseen.
Vilkku naksuttaa ja käännymme pienemmälle tielle, jota ajellaan hetken. Tulemme pieneen kaupunkiin, jonka läpi ajelemme ja päädymme sitten hiekkatien päähän kauniille suojaisalle rannalle. Ranta on yllättävän pitkä ja kauniin vaalean hiekan peitossa.
Purkaudumme autosta ja levitämme tavaramme sopivaan paikkaan. Rannalla on meidän lisäksi jonkun verran porukkaa, mutta mitään mahdotonta tungosta ei ole.
Tuulia pistää aurinkovarjon pystyyn ja laitamme sen alle kaikki lämmölle ja paahteelle arat asiat.
Kun aurinkorasvat on läträtty hipiään ja hetken lekoteltu paahteen alla, on aika koittaa miltä Atlantti tuntuu. Itse olen puhaltanut keuhkot tyhjäksi, jotta sain uimapatjan täyteen ja kipitänkin sen kanssa rantaan.
Vesi on kylmää, mutta niin se aina on, joten molasen itseni patjan päälle.
-Jauuks! tää on kylmääää! Huudan ja muut nauravat rannalla.
Pian kuitenkin porukka liitty seuraani, ensimmäisenä Clara, joka tulee ja keikkaa minut patjalta alas.
-Clara perkele tää kostetaan! Nauran räpiköidessäni rantavedessä.
Kevyet aallot lyövät rantaan ja patjani on suosiossa, onhan sillä ihan verrattoman hauskaa keinua aaltojen päällä. Ihanan viilentävä vesi on paikallaan kuuman auringon alla.
Tuulia väristelee, kun saa suolavettä suuhunsa, minua se naurattaa, mutta kun Tuulia roiskuttaa omalle naamalle merivettä, hymy hyytyy ja maiskuttelen hetken suolaa pois kieleltä.
-Tosi kiva, kiitti! Totean ja virnistän.
-Emmy, otan sun patjan! Rosa huikkaa ja vetäisee patjan mahani alta niin että tipahdan jälleen kerran matalikkoon.
-Ja ole hyvä vaan, mutisen vedestä Rosan virnistellessä vierellä.
-Tuu Cella! Mennään vähän pidemmälle aaltoihin, Rosa sanoo ja blondi lähtee innoissaan patjan päälle.
-Ei sitten liian pitkälle! Huikkaan perään.
-Ei, äiti, Cella vastaa vakavasti ja molemmat tytöt repeävät nauramaan.
Itse könyän takaisin rannalle Tuulian, Pyryn ja Claran seuraan. Fiia seuraa perässäni ja kaivelemme jo eväitä esille. Onko parempaa nautiskella kylmälaukussa kylmänä säilyneistä hedelmistä ja leivistä, virvokkeista ja katsella suljetun lahden kauniita maisemia, Cellan ja Rosan kikatuksen kantautuessa pidemmältä vesirajasta.
Kohta neiditkin liittyvät safkaamaan ja railakkaan riemuisa juttu lentää ruokailun ohessa. Kun eväät on syöty, naatiskelemme vielä auringosta, pelaamme korttia ja räpiköimme hetken vedessä.
Kun rantariemu alkoi kyllästyttää, keräilimme tavarat kasaan ja pakkauduimme autoon. Salma pääsi rattiin ja matka takaisin Farhilliin alkoi. Automatka meni taas rattoisasti yhden tankkaus- ja kuskinvaihtokerran merkeissä. Lopulta Fiia kaartoi Dianen auton Farhillin pihaan ja purkauduimme ulos.
Suihkun kautta puhtaat kesävaatteet päälle, ja sitten päiväruualle. Dinnerin jälkeen alkoi valmistautuminen illan estetuntiin.
Ykköset niskaan ja heppoja laittamaan. Oma vuokrahevoseni Delwi oli suloinen tapaus ja olin kuluneen kolmen päivän aikana ihastunut siihen täysin. Poni oli yksi rakkauspakkaus <3
Harjasin ponin huolella ja nostin satulan sen selkään. Kiristin vyön, kääräisin suojat jalkaan ja pujotin suitset sen siroon päähän. Kun oli aikaa, tein Delwin harjaan vielä letin.
Eilen oli jo koettu Dianen tiukka, mutta opettavainen tyyli vetää tunteja ja tältäkin estetunnilta oli odotettavista hikoilua ja työntekoa. Talutimme hevoset ruohokentälle. Nurmihokit oli rullailtu kenkiin ja Dianen ohjeiden mukaan olimme raahanneet kentälle esteitä. Edessä oli haastavia tehtäviä, mutta puhkuin intoa. Delwin kanssa olisi varmasti mahtava hypätä!
Verkkailujen jälkeen aloimme tulla hyppyjä ja tehtävät olivat erityisen haastavia, kuten olimme aavistaneet. Tehtäviin sai tosissaan keskittyä ja jos ei ratsastanut tarkasti, tuli siitä ihan varmasti noottia Dianelta. Muutaman kerran töppäiltyäni Delwin kanssa, sain itseni kasaan, nollattua tilanteen ja sen jälkeen meillä ei ollutkaan kuin hyviä pätkiä.
Täydellisen keskittymisen vaikutuksen huomasi ja Delwi liiteli esteiden, niiden vaikeimpienkin tehtävien yli taidokkaasti. Jokaisen hypyn jälkeen pidin yhä enemmän Delwistä. Sen hyppytyyli oli makuuni ja tuntui, että sovimme yhteen täydellisesti. Pikkuponi oli aivan mahtava.
Tunnin jälkeen hiki virtasi, mutta olo oli mahtava: tunnin aikana oli tullut opittua vaikka ja mitä ja oli tosissaan saanut tehdä töitä.
Auringon laskiessa jälleen räiskyvin värein, hoidimme hevoset pois ja laskimme ne yöksi laitumelle. Hetken seisoimme kaikki seitsemän aidanvierellä hipihiljaa. Ei kuulunut kuin vaimeaa askelten ääntä, ruohon havinaa ja etäistä linnun laulua. Täydellistä.
Takaisin kotiin
sunnuntaina 14.6.
Ilta-aurinko laskee pilvipatjan taakse. Kohta ollaan kotona.
