Noahin Vuokrauskirja

[AnneL]

Idaho Hoah GA





>>Sivulle

[Jao]

Ensimmäinen päivä

Vanha auto ja vanha tie ei sattunut olemaan kovin hyvä yhdistelmä. Koitin väistää pahimpia kuoppia sillä en halunnut, että auton alaosa lähtisi lentoon eikä mulla pian olisi ollut lattiaa jalkojen alla. Se olisi ollut… tyhmää. Eikä olisi antanut kovin hyvää kuvaa itestäni, just nyt kun olin vuokrahevosta menossa hoitamaan.

Okei täytyi myöntää, etten osannut paljon hevosista. Mä osasin ratsastaa ja olin nuorena hypännyt esteitä vaikka kuinka sellaisella hienolla tykkihevosella (hento ja musta), mutta näin iän myötä ratsastus oli jäänyt taakse ja olin alkanut tehdä enemmän tallihommia.
Pikkubroidin kanssa oltiin perustettu talli (mulle se oli lähinnä bisnes ja työpaikka) jota pyöritetään, ja mä tein yleensä tallihommat. Veli toki autto mutta sai hoitaa lähinnä ratsastuksen yksinään tallitytsyjen kanssa. Mä en ollut ratsastanut pitkään aikaan…
Kunpa se ei olisi haitannut mun edistystä Noahin kanssa. Olisi ollut niin kamalaa jos se Mike olisi lähettänyt mut matkaan heti tullessani, kun sai tietää, etten oikein… no, osannut. Toivoin oppivani kaiken taas uudestaan, ja voisinhan soittaa broidille Joeylle jos olisi tarvetta.

Kun saavuin pihalle mä vaan huokaisin syvään. Hevostilat olivat toki tuttuja - olihan meilläkin sellanen - mutta silti… se olisi niin outoa olla uudessa paikassa. Pienempänä en ollut kovasti käynyt muilla talleilla kuin äitipuolen ja jonkun sen kavereitten luona.
Jep tosiaan, jos nyt joutui suremaan uudestaan omaa kamalaa kohtaloaan, niin täytyi myöntää toinenkin asia; mä olin kasvanut miehisissä kourissa. En ollut lähes koskaan saanut kokea äidin pusuja ja tällaisia. Isä oli toki ollut ihana vanhempi, mutta kovin kiireinen. Se oli kyllä pitänyt meistä hyvää huolta, mutta meistä kasvoi… no, turhan jätkämäisiä. Ainakin musta.

Nousin autosta omissa ajatuksissa. Nojauduin siihen ja mietin, jospa voisin sytyttää tupakan tai jättää se. En mä kehdannut, tallinpihahan se oli ja uusi paikka. Antaisi nyt huonon kuvan - sauhuttelija, jipii. En itsekään tykännyt, jos joku likka meidän tallinpihalle tuli rööki suussa.

“Mitäs nuori jappe”, terävän näköinen mies kysäisi ystävällisesti astellessaan luokseni.
“Tota, Noahin vuokrasin. Jake Miller.”
Näin parhaaksi ojentaa käteni miehelle, mutta se lyötiinkin oitis pois.
“Ei mitään tylsiä kättelyitä, tule mukaan vaan.”
Hiljaa ja tyytyväisenä kävelin miehen vieressä tallirakennusta päin. En malttanut odottaa Noahin näkemistä, joten koitin parhaani mukaan astella kaikessa rauhassa, etten kiirehtisi liikaa. Noahin karsina löytyi tallin perältä, mutta ukkoa ei löytynyt sieltä. Tosin karsina olikin likainen, joten siinä olisi tuttua tehtävää.

Mike näytti missä riimu on ja satulahuoneesta löysimme varusteet. Harjalaukku roikkui karsinanovessa, eli sen löytäisi helposti.
“Ja täällä jossain pitäisi olla myös Peter, mutta eipä se varmasti täällä nyt ole.”
“Eli se tekee…”
“Tallitöitä yleensä. Ratsastelee kans hevoset joka päivä, käy kaupassa ja näin. Tosin muakaan ei täältä joka päivä löydä, mutta täällä on aina joku.”

Nyökättyäni lähdimme kävelemään tarhoille. Siellä vaelsi pari hevosta joukoissa, vaikka jotkut pelkästään seisoivat ja mutustelivat ruohoa. Noahin oli helppo tunnistaa. Se oli ainut musta hevonen muitten seurassa. Sain yksinäni kävellä hienon hevosen luokse. Se katseli minua ja annoin sen haistella itseäni kun tulin lähelle.
Riimu oli helppo saada orin päälle. Kävelimme Noahin kanssa Miken luo.
“Näen parhaaksi jättää teirät nyt. Siitä vaan tekemään kaikenlaista ton hevosen kanssa. Sanot heti jos tarvoit apua.”
Nyökkäsin. Mies lähti tekemään omia touhujaan, kun minä talutin Noahin talliin. Ori meni hienosti sisään karsinaansa, missä käänsin hevosen turvan ovea päin. Riimunnarun irrotin riimusta ja pistin roikkumaan karsinanovelle. Harjalaukusta otin piikkisuan ja aloin hevosta varovaisesti hoitamaan.

Hämmästyin miten hyvin ori käyttäytyi harjauksen aikana. Ei pienintäkään riehumiskohtausta. Kaviot putsattuani kipaisin satulahuoneeseen hakemaan liinaa. Juoksutus olisi hyvä idea; ei tarvinnut vielä ratsastaa ja sain ensin nähdä minkälainen hevonen oli.

En pistänyt muita varusteita hevosen päälle. Kävelimme yhdessä pihalle, mistä löysimme kentän. Se oli tilava ja hyvässä kunnossa.
Annoin Noahin ensiksi kävellä ympärilläni, tutkaillessani sen touhuja. Uteliaasti hevonen katseli ympärilleen eikä paljoa keskittynyt pelkkään kävelyyn. Ehkä tempon nopeutuessa sitä kiinnostaisi enemmän?

Hoputin hevosta raviin, lähinnä äänelläni. Hienosti se lähti liikkeelle ja juoksi ympärilläni, samalla kun minä muodostin pientä ympyrää missä itse kävelin. Noah oli loistokas hevonen. Ravatessa se keskittyi paremmin tekosiinsa. Hymähdin. Samalla kuitenkin virnistin, ettei kukaan (mahdollisesti näkevä) luullut että oikeasti hymyilin. Että herkistyin hevosen hienosta työstä. Pyh.

Laukkaa odotin enemmän kuin mitään muuta. Sen askeleet näyttivät niin hitsin pehmeiltä, että olisin halunnut hypätä sen selkään heti. Tässä. Ja nyt.
Patistin hevosta laukkaan. Se riensi eteenpäin kauniisti ja meinasin ihan itkuun purskahtaa. Ehkei ihan niin, mutta hienoa se oli. Reipas hevonen.

Tyytyväisenä pystyimme palata talliin. Taputtelin oria kun se niin nätisti työnsä oli hoitanut. Rehuhuoneesta kävin hakemassa sille porkkanan, jonka annoin palkkioksi. Poika mussutti sen tyytyväisenä ja ylpeänä kun otin siltä liinan irti ja vaihdoin sen riimunnaruun. En keksinyt enempää tekemistä, joten vein orin takaisin tarhaansa.

Autoin Mikeä vielä hieman työssä, sain tavata Peterin ja lopulta pakkasin kamani vierashuoneeseen. Jes.

Jake & Noah 1 pvä

[Jao]

Aamulla sain nukkua niin pitkään kuin vain halusin. Kukaan ei tullut herättämään minua eikä minulla sinänsä ollut kiirettä. Mike oli luvannut ettei minun tarvitsisi tulla auttamaan aamutallissa, koska mies ottaisi Peterin apuun, mutta olisin kuitenkin halunnut.

Kello oli seitsemän kun heräsin itsekseni. Olin niin tottunut heräämään kuudelta joka ikinen aamu, joten en nytkään pystynyt nukkumaan pidempään. Puin päälleni ja kävelin keittiöön, missä kahvinkeittimessä oli pohjakahvit jäljellä. Kaapista nappasin itselleni mukin ja kaadoin kahvit sinne. Katselin ulos ikkunasta ja myhäilin tyytyväisenä. Pihamaalla käveli Peter parin hevosen kanssa. He kävelivät tarhoja päin.

Kun kahvit oli juotu pistin kupin tiskipöydälle ja menin pihalle. Päätin oitis lähteä työskentelemään Noahin kanssa, sillä päivällä minulla olisi aikaa tehdä kaikkea muuta; siivota karsinoita ja auttaa miehiä ennen kuin lähtisin kotia kohti. Oria ei oltu viety ulos, joten päätin pistää töpinäksi. Otin harjapussista kumisuan ja aloin sukia hienoa mustaa oripoikaa. Se pyydysteli karsinanpohjalta aamun heinänkorsia ja hörisi aina välillä lempeästi. Oli siinä hieno hevonen.
Orista lähti jonkin verran karvaa. Talviturkki oli lähdössä, sen kyllä huomasi apinakin.

Rohkeasti pistin satulan orin selälle ja kiristin satulavyötä. Kypäräni olin pistänyt päähän ja suitset oli vielä pistämättä Noahin päähän. Kun nekin olivat paikallaan talutin orin ulos tallista.
"Mihin te ootte menossa", Mike kysyi vastaan tullessaan.
"Tohon kentälle vaan treenaamaan."
"Okei. Pitäkää hauskaa."

Tästä tulisikin hieman erikoista. Noahilla oli länkkärisatula enkä ollut eristyisen tottunut niihin. Tiesin vain että jalustimet piti olla pitkiä eikä tarvinnut nousta seisomaan satulassa. Ehkä olisi kuitenkin kivempaa mennä maastoon? Kyllä minä löytäisin takaisinkin.
"Yo Mike", huudahdin tallinovelta.
"Mitä?"
"Me mennään sittenkin maastoon."
"Ok."

Kiristin satulavyötä vielä parilla reiällä, pistin jalkani jalustimeen ja nousin ylös. Selässä oli mukavaa. Annoin orille pohkeita ja se lähti kiltisti eteenpäin. Eihän cowboyt käyttäneet kypärää. Paitsi minä. Sillä en ollut cowboy.
Lähdimme Noahin kanssa kävelemään metsää kohti. Pelloillehan minä oikeastaan halusin laukkailemaan. Mutta saipa sekin kelvata. Orin askeleet olivat pehmeät ja olisi tehnyt mieli nukahtaa siihen. Hevonen halusi eteenpäin ja nosti aina itsekseen ravin, mutta sain sen pidätettyä käynnissä jonkin aikaa. Kun sitten tuli hyvä paikka missä lähteä juoksuun, sai hevonen pohkeita jolloin se lähti ravaamaan. Siinä vauhdissa oli helppo keinua, eikä minulla ollut yhtään kiire. Hevonen ravaili eteenpäin kiltisti.

Noah oli kyllä ihana. Hidastin sen taas hetkeksi käyntiin, mutta kohta se sai taas ravata. Jatkoimme tietä pitkin, ja minä meinasin jo hypätä onnesta. Tien vieressä oli pelto, mitä pitkin olisi ihana laukata. Näin kyllä ettei siinä viljelty mitään; olihan se ihan kuivuneen ruohon peitossa. Hyppäsimme ojan ylitse, patistin hevosta laukkaan. Ja se lähti. Keinuin mukana ja annoin Noahin juosta niin paljon kuin se jaksoi. Nousimme ravissa pientä tietä pitkin joka johti ylöspäin. Eiköhän siitä pääsisi alas ja lopulta tallille.

Niinpä. Kun olimme tulleet pienehkön vuoren ylle, kävelimme alamäkeä pitkin ja olimme Greywood Ranchin takapihalla. Kävelimme rauhassa etupihalle, missä hyppäsin alas Noahin selästä. Kello ei ollut enempää kuin vähän yli kahdeksan, eli olisi vielä loppupäivä aikaa pakata ja tehdä kaikkea muutakin. Viikko oli kulunut hirveän nopeasti täällä hevostilalla. Olisin voinut viettää viikon lisää. Annoin Noahin ottaa suuhunsa tupun ruohoa samalla kun löysensin satulavyötä. Menimme sisään talliin missä riisuin orilta kaikki varusteet pois. Vein ne satulahuoneeseen, jonka jälkeen vein oripojan tarhaan muitten seuraan.

Karsina piti vielä siivota. Kamat pakata. Kiittää Mikeä tästä hienosta mahdollisuudesta ja sanoa heipat Peterille. Ja sitten ajamaan kotia päin - matka kesti pari tuntia. No, voisinhan minä ottaa kahvia mukaani. Heh.

Jake & Noah - 2 pvä

[Lina]

Toinen päivä Greywoodissa
Yö oli mennyt hehkuttaessa ratsuista, paikasta ja kaikesta mahdollisesta. En ollut itse nukkunut kuin viisi tuntia, mutta se ei menoa hidastanut. Mutta tavaroiden häviäminen hidasti - miksi minulta aina katosi kaikki? " En läydä mun ratsastushousuja mistään! Mihin ne nyt illalla katosi? " valitin Fiialle joka oli jo valmiina odottelemassa minua. " Ne on varmaan tuolla sun röykkiössä. " Fiia naurahti ja osoitti nurkassa olevaa kasaa laukkuni vieressä. " Ei se oo röykköä vaan siisti kasa. " virnistin puolustukseksi ja kävin penkomassa sieltä. Ja sieltähän ne housut löytyikin. " Siisti kasa? Jos Noahinkin varusteet on nyt niin sanotussa siistissä kasassa, musta tuntuu että Mikellä on sulle palautetta. " punapää vastasi. Näytin Fiialle kieltä ja vedin ratsastushousut jalkaani. " Olen valmis lähtemään! " julistin sitten.

Tallille päästyämme tiemme erkanivat. Itse riensin Noahin luo. Sinimusta oli todella osoittautunut unelmahevoseksi, vaikka olin jännittänyt hevosta vain sen takia että se oli ori. Jouduin hetken muistelemaan missä oli ollut se paikka mistä Noah viimeksi oltiin haettu. Pian löysin oikean tarhan, ja pujahdin hakemaan oria. Ei minun tarvinnut montaa metriä kävellä, kun ori jo itse tuli vastaan. Oriherra odotti kiltisti kun laitoin riimun päähän. Ei mitään pakoyritystäkään. Taputin tummaa kaulaa ja talutin hevosen ulos. Olisin voinut vaikka pelkästään talutella Noahia koko päivän - niin fantastinen hevonen se oli! Mutta olin tullut tänne ratsastamaan, joten siitä en tulisi tinkimään.

Harjasin ehkä Noahia vähän tarpeettoman kauvan. Satuloidessa oria jouduin taas toteamaan kuinka erillaista se oli. Lännenvarusteet olivat lisäksi jotenkin hienomman oloisia kuin ratsastuskouluilla. Ehkä se vain johtui siitä että ne olivat minulle aika uusi juttu, jos kirjoista lukemaa ja kuvista näkemää laskettu. Muistin pian Fiian joten laitoin hieman vauhtia. Libby ja tämä joutuisivat odottamaan muuten tarpeettoman kauvan.

Talutin sitten orin kentälle. Fiia jo keikkui satulassa. " Tulithan sä. " tuo hymyili. " Joo, jäin haaveilemaan. " totesin ja pysäytin orin kentän keskelle. Noah oli kyllä korkea Taigaan verrattuna, joten pääsin vasta toisella yrityksellä selkään. " Eli tänään maastoon? " Fiia varmisti. " Mä ainakin haluan jo maastoon! " totesin. Sovimme sitten että olisimme puolituntia kentällä ja varmistettaisiin samalla että hevoset toimisivat. Minulla menkin taas hetki opetella lännenratsastustyyliä jälleen. Meinasin koko ajan sortua käyttämään ohjia enemmän kuin painoapuja. Noah onneksi oli kuuliainen, ja ymmärsi hyvin apujani. Se liikkui sulavasti ja jäntevästi. En ollut koskaan kokenut niin hyvää yhteistyötä hevosen kanssa heti alkukäynneistä asti. " Mä taidan jäädä asumaan tänne, ja ostan Noahin! " virnistin Noahin kaulaa taputtaen. " Taigalle tulee sua ikävä. Ja tuskin sulle myydään Noahia. " Fiia virnisti haaveeni murskaten. " Haaveilin vain. Kyllä mullekkin tulisi Taigaa ikävä. Sekin voi muuttaa tänne. " selostin tein vielä muutaman pysähdyksen.

Lähdimme sitten suuntaamaan maastoon. Pieni jännitys kohosi pintaan kun annoin Noahin kävellä kentän portista ulos. Porttiin nojaava Mike selitti vielä englanniksi minne ei kannattaisi ratsastaa. Sain ohjeet osittain suomennettua, mutta Fiia varmaan tajuaisi kaiken. Itse olin vain huono englannissa.
Olimme ratsastaneet vasta parikymmentä metriä, mutta tuntui että halkeaisin onnesta. " Minne ratsastetaan? " kysyin Fiialta sitten. " Ihan sama. Jos vaikka käydään se lenkki mitä Mike suositteli?" punapää ehdotti. " Juu käy. " vastasin Noahia taputtaen.

Nautin täysin suomesta poikkeavasta maastosta, mahtavasta säästä ja ennenkaikkea hevosista. Juttelimme Fiian kanssa kaikesta mahdollisesta, ja mahdottomasta. Olimme menneet toistaiseksi vain pari pätkää ravia ja käyntiä. Ikäänkuin viivytellen lenkillä mahdollisimman kauvan.

" Nyt tulen hulluksi jos ei oteta laukkaa! " ilmoitin. " Otetaan vaan. Mennäänkö jonossa ettei nää ala kilpailee? " Fiia ehdotti. " Mennään vaan, mee sä vaikka Libbyn kanssa edellä. Mutta mä en vanno et me pysytään taka-alalla. " virnistin. Niimpä nostettiin laukka. Mukauduin pian Noahin lennoikkaisiin laukkaaskeliin, ja suunnittelin jo pässäni ohitusta. " Varo me tullaan! " huusin. " Vain unissanne! Libby hop hop! " Fiia naurahti kannustaen tammaa eteenpäin. Noah tajusi pian, ja lähti kiihdyttämään vauhtia. Hevoset laukkasivat pian rinta rinnan. " Hei! Oja! " Fiia varoitti. Vaistomaisesti jarrutin Noahilla kuten Fiia Libbyllä. Se tapahtui kuitenkin liian myöhään, ja ori loikkasi ojan yli, ja itse horjahdin eteenpäin, jolloin tummaturkki pysähtyi ilman mitään apuja. " Mä tajuan Lina että tykkäät esteistä mutta olisit kertonut että meinaat hypätä niin oltais tultu perässä! " Fiia virnistin. Suoristauduin satulassa. " Olisin toki kertonut jos olisin tiennyt että meinataan hypätä. " virnistin. " No, jatketaanko eteenpäin vai mennäänkö tuota polkua? " Fiia kysyi ojan tosielta puolen osoittaen takaisin Ranchille vievää polkua. " Mennään eteenpäin. " virnistin." Tervetuloa vain ojan tälle puolen. Mä lupaan ettet tuu pettymään! " ennustin ja käänsin Noahin jo menosuuntaan. Mahtavat maisemat aukenivat edessä.

[Lina]

" Mitäs tänään? " kysyin ja taputin Noahia. Olimme taluttaneet hevoset pihaan, ja molemmat olivat lähtövalmiita. " Jos vaikka vaihteeksi tehtäsiin jotain kentällä? " tuo ehdotti ja nousi Libbyn sekään. " Käy. " ilmoitin ja nousin satulaan. " Mutta ehdottomasti sitten kanssa maastoon, loppukäynneille vaikka? " ehdotin ja ohjasin Noahin kohti kenttään. " Mä tiedänkin jo hyvän reitin! " Fiia ilmoitti. Mä vilkaisin tuohon hieman hämilläni. " Sä oot ilmiselvästi käynyt yölä katsastelemassa näitä maastoja! " virnistin. " Yksi sana: Google maps. " Fiia ilmoitti. Naurahdin toiselle ja keskityin sitten ratsastukseen. Olin jo tottunut Noahin lennokkaisiin askeliin. "Maanantaina pitäis jo lähteä kotiin! Sehän on ihan kohta! " tuhahdin. " Ei puhuta mitään kotiinähdöstä ennen maanantaina. " Fiia huokasi. Minulle järjestely kävi hyvin. Ei puhumisia kotiinlähdöstä.

Aloimme ottamaan ravipätkiä. Noah liikkui yhä yhtä sulavasti, saumattomasti yhteistyössä apujen kanssa ja herkästi - ei tälläistä hevosta voisi ollakkaan! Näin varmasti unta. No, tästä unesta nauttisin. Kenttä oli suhteellisen pieni, joten otimme suunnanvaihtoja usein. " Onkohan täällä mitään puomeja tai tötsiä? " kysyin Fiialta. " En tiedä, pitäis varmaan kysyä. Kuinka niin?" Fiia kysyi. Naurahdin tuon epäluuloiselle katseelle. " Ajattelin ihan vain, että oltais voitu ottaa joku kisa. Esimerkiksi, pujotteluu ja tämmöistä... " selitin. " Eikö sen voi tehdä maastossa? Puitakin voi pujotella. " Fiia ehdotti. " Käy! Lähdetään heti etsii joku paikka? " kysyin. Libbyn ratsastajana taisi olla nero. " Se siitä kenttätreenistä... Peräti 20 minuuttiahan sä täällä viihdyit. Mutta mennään vaan. " Fiia myöntyi.

Etsimme ahkerasti tasaista paikkaa. Saisihan se olla aika avoinkin, mutta muutama puu tai kivi saisi löytyä. " Oltaisiin voiti kysyä Mikeltä tai Peteriltä ennen lähtöä! " Fiia huokaisi. " Toisaalta, minulle käy jos menee tuntikin etsinnässä. Voisin olla vaikka koko yön täällä maastossa! " Fiia totesi perään. " Samoin. Pilaan kyllä nyt tunnin etsinnän haaveesi, mutta tuo näyttää sopivalta! " ilmoitin ja osoitin oikealle puolelle. Ilmeisesti painoni kääntyi osoittamaani suuntaan, koska Noah lähti kulkemaan juuri oikeaan suuntaan.

Sovimme sitten radan. Siihen tulisi pujottelua, pysähdys tietyssä kohdassa, ja askel-lajien vaihtelua. Ja jotta mentäisiin puhtaasti lännen tyyliin, päätimme vielä että ohjata saisi vain yhdellä kädellä. " Kumpi aloittaa? " kysyi Fiialta. " Sä. " punapää ilmoitti. Myönnyin, vaikken tavallisesti tykännyt ensimmäsenä mennä. Aloitin sillä sovitulla pysähdyksellä kiven eteen. Sinimusta ori pysähtyi lähes oikealle kohdalle. Tunsin tosin itseni hieman avuttomaksi yhdellä kädellä, vaikken tällä reissulla olin vähentänyt ohjien käyttöä huomattavasti. Ääniapujen ja pohkeiden avulla siirsin Noahin raviin, teimme voltin puun ympäri ja suuntasimme pujotteluun. Se meni täydellisesti. Sitten vielä laukkassa kiven kiertäminen. Kivihän siatsi noin kahdenkymmenen metrin päästä meistä. Noah nosti laukan onneksi melko pehmeästi, mutta oli siinä jo jännityksen takia tasapaino koetuksella. Sain vihdoin suoritettua radan ja palasin odottelevan Fiian luo. " No niin sun vuorosi. " virnistin.

Pidin Noahin liikkeessä volteilla ja peruutuksilla, samalla kun seurasin Fiian rataa. Se meni todella hyvin, eikä ongelmia ilmennyt. Libby ratsastajineen palasikin pian takaisin. " Kumpi julistetaan voittajaksi?" kysyin Fiialta. Tämä kohautti olkapäitään. " Molemmilla meni ihan hyvin. " punahiuksinen ilmoitti mielipiteensä. " Sovitaan että tasapeli. " julistin.

Paluumatka tallille sujui vauhdikkaasti. " Tänään voitaisiin vaikka putsata varusteet! Mä ainakin haluun tietää miten nää puhdistetaan. " ehdotin sitten ja vilkaisin Noahin varusteita, jotka vielä orin päällä olivat. " Käy. Ja sitten tehdään jotain muuta kivaa. " Fiia totesi. " Juu. Eli menemme suunnitelmalla koko päivä tallilla? " naurahdin. " Sä luet jo ajatuksia Lina! "

[Lina]

Harjatessani tunnollisesti Noahia, muistin että vuokraus-aika lähestyi ikävästi loppuaan. Kohta pitäisi palata taas kotipuoleen, ja jättää Greywood ranch. Huomenna pitäisi jo pakatakkin... Ne ajatukset kyllä laskivat mieli-alaani, joten päätin unohtaa tulevan kotiinlähdön, ja keskittyä täysin Noahista nauttimiseen kun oli vielä aikaa. Lopetin harjaus-urakkani tyytyväisenä sinimustaan karvaan katseeni luoden. Noah voittaisi kyllä helposti mitkä tahansa näyttelyt! Ainakin, oman harjaantumattoman silmäni perusteella. Taputin oria ja ryhdyin roudaamaan satulaa, joka alkoi tuntumaan jo huomattavasti kevyemmältä. Olinko kenties onnettomasti tottunut painoon? Toivottavasti vasta-vaikutuksena sitten Taigan satula tuntuisi kevyeltä.

Kypärä päähän jälleen ja menoksi! Talutin Noahin ulos ja etsin katseellani Fiia, jonka näinkin sitten kentällä lämmittelemässä. Miten nopeasti tuo oikein hevosen sai kuntoon? Talutin tumman orin kentälle ja nousin selkään, ratsastaen Libbyn ja Fiian luo. " No, mitäs tänään? " kysyin punapäältä. " Jotain kivaa. " tuo vastasi lyhyesti. " No, jos mennään vaikka todella pitkälle maastoreissulle? Ratsastetaan jonnekkin kauvas. " ehdotin. Eilen oltiin vuoret käyty valloittamassa, ja minulle oli seikkailufiilis päälle tietenkin jäänyt. " Käy. Mutta mistä hommataan eväät? " Fiia kysyi. " Hyvä kysymys. Eikö täällä jossain ole jotain kauppaa? " kysyin puolestani. " Miksei ratsastajille voisi olla jotain hienoja kaistoja, kuten autoillekkin kaikissa pikaruokaloissa? " virnistin. " Patentoi tuo idea. " Fiia naurahti.

Saimme eväät hommattua päärakennuksesta, joten matkaan tietenkin päätettiin lähteä. Minä tarjouduin kantamaan repun. Tai no, käytännössähän Noah sen kantoi. Teimme vielä ranchin pihassa vielä reittivalinnat kartan avulla. Pääsimme pian yhteisymmärrykseen reitistä ja lähdimme matkaan rennolla käynnillä, jotta hevoset lämpimäisivät.

Kun olimme tiheän metsikön ohittaneet, avautui edessä jälleen mahdollisuus laittaa vauhtia. " Kuka vika tuon mäen yläpuolella? " huudahdin ja kannustin Noahin laukkaan. " Varaslähtö! " Fiia kailotti perääni, mutta eihän Libby kannustusta paljoa vaatinut vaan lähti laukkaamaan perämme. Hevoset olivat aika tasaväkisiä ylämäessä, vaikka Noah loppujen lopuksi taisi voiton viedä. Hidastin vauhdin mäen yläpuolella ja taputin oria. " Täytyy varmaan ottaa vähän rauhallisemmin kun matka on niin pitkä. " virnistin Fiialle joka nyökkäsi. " Niinpä. Tällä menolla ei keretä edes puoleen väliin jos laukataan vaan heti kun tilaisuus tulee. " tämä totesi.

Eteen tuli myäs joenylitys. Löysimme pian tasaisen ja matalan ylityspaikan. Annoin Fiian mennä edeltä Libbyn kanssa. Tamma ylitti joen varmasti, ja Noahkin meni mielellään perässä. " Täällä on oikeasti aivan mahtavat maastot! Vesikin on niin kirkasta! " hehkutin satulasta veteen vilkuillen. " Niinpä. " Fiia huokasi. Hevoset saivat pian maata kavioiden alle ja jatkoimme rauhallisella ravilla. Edessä aukeni huikeat jokilaaksot. " Mahtavat maisemat! " Fiia totesi. " Mahtava on liian laimea kuvaus. " huokaisin. " Otetaanko tuolla sitten laukka? " ehdotin ja osoitin tasaista ruohikkoa joen vieressä. " Otetaan vaan. " Fiia myöntyi.

Hevoset nostivat sitten laukan ja koitimme Fiian kanssa pitää laukan rauhallisena. Laukkasimme pitkän aikaan, ennenkuin päätimme ottaa taas käynin. " Hitsi kun en muistanut ottaa köyttä. " huokasin. " Mitä sä köydellä? " Fiia kysyi epäluuloisesti. " Olisin köyttänyt itseni maanantaina Greywood ranchin pihan puuhun ja ilmoittanut etten lähde. " virnistin Fiialle. " Voithan sä riimunaruakin siihen käyttää. " tuo naurahti. " Mä taidan köyttäyttyä siihen kanssa. " punapää totesi.

Söimme eväät satulassa paluumatkalla, koska kumpikaan ei tuntenut tarvetta tulla alas mukavista satuloista. Juttelimme kaikesta. Myös niistä turhanpäiväisimmistäkin asioista, ja ihailimme maisemia. Matka näin kauvaksi oli todella ollut ratsastamisen arvoinen. Tuntui että Montrealiin ei voisi kyllästyä ikinä - näimme koko ajan uusia upeita maisemia, ja pari eläintäkin tuli bongattua matkalla. Noah ja Libby eivät paljoa muita nelijalkaisia pelänneet.

" Kuvittelenko vaan vai pisaroiko täällä? " Fiia kysyi. Olimme paluumatkan puolivälissä, ja ilmiselvästi alkoi sataa. " Kuvittelemme yhdessä tai sitten täällä sataa. " tuhahdin ja vilkaisin pilviselle taivaalle. " Ei onneksi enää pitkä matka tallille. " huomautin. Toisaalta, sade oli myös virkistävä asia juuri nyt. Virkistävää tunnetta tosin varjosti myös seurausten ajattelu. Tallilla pitäisi kuivata hevoset ja varusteet... No, itse en töitä pelännyt jos ne hevosiin liittyivät, joten sateelle antamani miinukset kumoutuivat.

" Nähdään satulahuoneessa varusteiden kuivaamisen merkeissä! " virnistin Fiialle ennenkuin pudottauduin Noahin satulasta ja talutin orin talliin. Käytin yli pulituntia Noahin hoitamiseen ja kuivaamiseen. Ja sitten vielä varusteiden kuivaamiseen meni myös kauvan. Ehkä hommaa hidasti Fiian ja minun tarmokas höpötys. Nauru ja satulan kuivaamienn ei sopinut ehkä täydellisesti yhteen... " Missähän mun sixpack viipyy? Vatsalihakset ihan hellinä nauramisesta. " kommentoin Fiialle. " Samat sanat. Kauvanhan meillä on mennyt jo tähän? " Fiia kysyi ja tähyili kelloa. " Liikaa aikaa. Sain muuten idean: Miten ois yöratsastus? " ehdotin. Fiia suostui, mutta päätimme kysyä tähän ensin luvan, mikä sitten meille myönnettiin. Ja Mike lähtisi kuulemma mukaan. Eli mahtava yö olisi luvassa...
//Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en ehtinyt tarkistaa tekstiä.

[Ansku/Christiane/Venna]

Ensimmäinen vuokrauspäivä

Viimein, pitkän ja uuvuttavan lennon jälkeen saavuin Montanan lentokentälle ja siitä sitten bussilla Greywood Ranchille. Vaikka silmäni meinasivat väkisinkin lumpsahtaa kiinni, lisäpuhtia päivään antoi vuokrahevosen ensitapaaminen. Vuokrahevosestani, Noahista, olin kuullut pelkkää hyvää. Päässäni vilisi tuhansia kysymyksiä, ja en voi kieltää etteikö vatsanpohjassa olisi lepatellut edes vähän perhosia. Greywood ranch, varsin upea mesta. Täytyy myöntää, en olisi uskonut päätyväni joskus länkkäritilalle. Mutta, tässä sitä nyt seisottiin isojen ovien edessä. Unelmieni hevonen on vain ovien aukaisun ja muutaman kävelyaskeleen päässä. Piti kerätä hieman rohkeutta ja uskallusta, ennen kuin viitsin astua talliin. Pääni oli taatusti ihan punainen, mutta se tuskin näkyi hiuspehkoni alta.

Tallin betonilattia kumisi hevosten askelista ja ihmiset vaikuttivat hieman stressaantuneita. Puoliluotettavan arviointikykyni mukaan he olivat kiireisiä tallityöntekijöitä, jotka yrittivät saada nopeasti työt tehdyksi. Loin vastaan tuleville ihmisille ystävällisen katseen ja väläytin hieman Pepsodent-hymyäni. Jotkut vaivautuivat tervehtimäät, toiset eivät kiireessään ehtineet edes vilkaisemaan minua. Ihan sama, nyt halusin empimättä ja tämän enempää jaarittelematta nähdä vuokrapolleni.

Tuollaisia hevosia, kuten Noah, näkee yleensä vain unissa tai elokuvissa. Upea, sinisenmusta ori katsoi minua otsaharjansa takaa ruskeilla, lempeillä silmillään. Hevonen uhkui voimaa ja rohkeutta. Ajatukseni harhailivat, en tiennyt mitä nyt olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Ojensin käteni lähemmäs Noahia, jotta se voisi nuuhkia minua. Noah kurotti upeaa, lihaksikasta kaulaansa ja puhalsi lämmintä ilmaa kämmenelleni. Jos minulta kysyttäisiin, voisin olla tässä vaikka maailman tappiin asti. Hiplasin sormillani Noahin otsaharjaa. Pakko myöntää, odotin Noahin olevan isokokoisempi, mutta minun kokoiseni hevonen riitti vallan mainiosti. Noahin säkä oli 155cm, kuten minun pituutenikin viimeisimmän mittauksen mukaan. Rapsuttelin ja silittelin Noahia. Kämmeneni liukui mustan orin silkinpehmeää karvaa pitkin. Hoitamaan ja ratsastaankin piti ryhtyä, tämän enempää en malttanut haavehevostani silitellä vaikka mieli olisi tehnyt. Ratsastamisenhalu kuitenkin kasvoi kasvamistaan.

Minulla oli ennen Noahia hieman - tai ei niin hiemankaan - erilainen käsitys oreista. Niidenhän piti olla tulta ja tappuraa, useimpien mielestä jopa pelottavia. Noahia nyt ei pelkää kukaan, niin lempeä ja kiltti ori on. Suin Noahia pitkin, rauhallisin vedoin, koska siitä hevoset nauttivat. Noahkin lepuutti takajalkaansa ja riiputti päätään. Taputin hieman hevosta, joka niin kuuliaisesti antoi harjata itseään. Harjasin Noahia niin kauan, kunnes se oikein kiilsi. Sen jälkeen oli kavioiden puhdistuksen vuoro. Noah nosti kiltisti jalkansa, kun liu'utin kättäni sen jalkaa pitkin, nojasin orin lapaan olkapäälläni ja nostin jalkaa. Rapsuttelin liat pois jokaisesta kaviosta. Vein harjapakin pois ja otin suitset koukusta. Tarjosin Noahille kuolaimia, jotka se ahmaisi suuhunsa. Kuolaimia puresekellen se antoi minun laittaa niskahihnan korvien taakse ja kiristää remmit. Satuloinnissakaan ei ilmennyt ongelmia. Taputin Noahia ja painoin kypärän päähäni. Let's go!

Mittasin jalustimet sopiviksi ja kiristin muutamalla reiällä satulavyötä. Noah katseli korvat hörössä metsään päin. Reippaalla liikkeellä ponnistin Noahin selkään ja Noah ei tehnyt mitään muuta kuin pärskähti kovaäänisesti. Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi istunut hevosen selässä. Sellaiset kolme kuukautta siitä vissiin oli. Syy siihen oli hoitohevoseni kuolema, josta en ole vieläkään täysin toipunut enkä tule koskaan täysin toipumaankaan. Pala sydäntäni on poissa eikä sitä täytä mikään. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta taas ratsaille, koska rakastinhan hevosia sydämeni kyllyydestä. Pehmeällä pohkeenpainalluksella käsken Noahin liikkeelle ja alan nauttia hevostelusta täysin siemauksin. Sinisenmusta ori liikkuu kevein, pehmein askelin, joista nautin täysillä.

Parin kierroksen kuluttua napautan uudelleen pohkeet pehmeästi Noahin kylkiin. Noah höristää korviaan ja alkaa ravata pumpulinpehmein askelin uraa pitkin. Taivuttelen hevosta voltein ja teen pari pohkeenväistöä. Noah tuntuu pehmeältä ja todella hyvältä. Otan pari ravi-käynti siirtymistä, ennen kuin nostan laukan. Nautin Noahin keinuvasta ja unelmankevyestä ja -tasaisesta laukasta. Hetken kuluttua otan käyntiin ja teen kavalettirivistön pitkälle sivulle. Hyppään takaisin satulaan ja alan treenata puomeilla. Noah innostuu ja harppoo puomien yli suurin raviaskelin. Kehun oria. Nostan laukan ja teen laukkaympyrän, ja ohjaan Noahin puomeille. Noah hyppii puomien yli. Otan pari kierrosta ravia ja vaihdan suunnan. Ravaan hetken toiseenkin suuntaan ja otan parit laukannostot. Noah korskuu ja on innoissaan. Hiljennän vauhtia käyntiin. Olen erittäin tyytyväinen Noahiin ja Noahkin näyttää iloiselta. Loppukäyntien jälkeen laskeudun selästä ja talutan Noahin talliin hoidettavaksi.

Christiane & Idaho Hoah GA

[Ansku/Christiane/Venna]

Viimeinen vuokrauspäivä

Herään herätyskellon pirinään, vaikkei minun olisi yhtään tehnyt mieli herätä. Painoin pään tyynyyn ja vedin peittoa korville. Herätyskello ei kuitenkaan itsestään sammunut. Heitin kirjalla kelloa, jotta se tippui maahan ja lopetti pirinän. Yhtäkkiä muistin, että minullahan oli Noah odottamassa tallissa vuokraajaansa. Singahdin kuin ohjus ylös sängystä ja aloin pukea tallikamppeita ylle. Viimeinen päivä Noahin kanssa sai mielialani laskemaan, mutta tänä päivänä piti irrotella oikein kunnolla. Ja olisihan Noah uudelleenvuokrattavissa, kukaan ei sitä estäisi. Rivakasti siirryin puolijuoksua ulos ja menin talliin.

Silittelin ja rapsuttelin unelmieni hevosta. Noah katsoi minua korvat hörössä. Hymyilin pienesti Noahille.
- Tästä päivästä otetaan kaikki ilo irti, eikö niin? Sanoin ja rutistin Noahin pitkään halaukseen. Nojasin poskellani hevosen kaulaa vasten. Hengitin ihanaa hevosentuoksua sisääni. Tässä minun paikkani oli, ei missään muualla. Muuttaisin tänne, Noahin karsinaan, jos vain voisin. Mutta takaisin Suomeen oli palattava, kavereiden ja tuttujen opetushevoseten pariin.
- Tulen takuulla joskus uudelleen vuokraamaan sinua tai muuta hevosta, kuiskaan hiljaisella äänellä Noahin korvaan. - Maailman paras hevonen!
Maltan käydä hakemassa harjat. Alan sukia Noahia hiljaisuuden vallitessa. Kello on kahdeksan ja tallissa kuuluu vain hevosten hörinää. Tallityöntekijöillä on joko vapaapäivä - joka on harvinaista - tai sitten he ovat käyneet antamassa hevosille aamuruuat jo aamukuudelta.

Harjattuani Noahin kokonaan, niin, että se kiiltää auringonvalossa sinisenmustana, puhdistan kaviot. Noah on yhtä helppohoitoinen kuin aina, eikä hoitotoimenpiteiden aikana synny minkäänlaisia kommervenkkejä. Noah pärskähtelee aina välillä ja yrittää hurmata tallin tammoja hörisemällä niille lempeästi. Naurahdan Noahille. Pian haen suitset satulahuoneesta, koska menen tänään ilman satulaa. Ujutan kuolaimet Noahin suuhun ja kiristän lopuksi remmit oikeaoppisesti. Taputan Noahia ja lähden taluttamaan sitä tallipihalle. Ori lähtee seuraamaan minua kuuliaisesti.

Maasto kutsuu vehmaana ja upeana ratsastajia poluilleen. Loikkaan Noahin selkään, joka tuntui aluksi hieman oudolta pieniin, siroihin poneihin nähden, mutta nyt olen jo tottunut Noahin lihaksekkaaseen ulkomuotoon. Noahista uhkuu ihanaa lämpöä, eli minulla ei ole kylmä, vaikka onkin hieman koleahko ilma näin aamusta. Aurinko paistaa puiden latvojen takaa. Valo tanssahtelee Noahin syvänsinisessä karvapeitteessä ja saa Noahin kiiltämään upeasti. Noah kävelee reippain askelin kohti metsää, joka avautuu suurena eteemme. En voi mitään muuta kuin nauttia tästä ihanasta päivästä ja vieläkin ihanemmasta Noahista, jonka kaviot synnyttävät pientä, kumisevaa ääntä sen astellessa uljaasti polkua pitkin. Tunnen olevani yhtä Noahin kanssa. En haluaisi lähteä illalla takaisin tylsään Suomeen. Huokaisen syvään, mutta karkotan lähtöajatukset pian ja otan rennon rempseän laukkapätkän niityllä.

Vauhdin huuma on parasta, mitä voi kokea. Nautin täysin siemauksin, kun Noah venyttää askeliaan ja kiihdyttää vauhtiaan kiitolaukaksi. Etenemme hurjassa vauhdissa niityn toista puolta kohti. Noahin askelissa voi vain istua ja nauttia. Annan orille lisää ohjaa, jotta se voi venyttää kaulaansa vielä pidemmäksi. Noah puristaa itsestään viimeisimmät vauhdinrippeet, kuin se olisi laukkakisassa. Näin nopean ja tarmokkaan kyydin voi kokea vain Noahin selässä. Noah hiljentää rauhalliseen raviin itse, päästessään niityn toiselle puolelle. Pidätän ohjista, jotta Noah pysähtyy. Taputan sitä ja kiedon kädet sen turvallisen, lihaksikkaan kaulan ympärille.
- Se oli mahtavaa! Huudahdan kyynel silmäkulmassa. Jouhtunee varmaan vauhdista, tai sitten se on ilon kyynel. Tämän iloisempi ei ihminen voi olla. Suoristaudun ja lähden Noahin kanssa käynnissä syvemmälle metsään.

Polut kiemurtelevat ja metsää tuntuu riittävän loputtomiin. Noahille nämä metsät ovat kuitenkin luultavasti niin tuttuja, että se voisi ravata ne silmät kiinni. Nautin jokaisesta askeleesta, jonka Noahin kanssa etenen. Huomenna olen jo nukkumassa omassa sängyssä ja oma kissa jalkojen juuressa kehräämässä. Käännän Noahin seuraavasta Greywood Ranchin opasteesta. Noah korskuu ja ravistelee päätään, kun annan sille pitkät ohjat. Taputtelen Noahia hetken ajan, kunnes tutut maisemat alkavat hahmottua. Tallipihalla laskeudun selästä ja kehun Noahia.
- Olet mahtava! Sanon ja rutistan Noahia.
Talutan Noahin karsinaansa ja otan siltä suitset pois. Istun karsinan nurkkaan ja näpsin puhelimella kuvia Noahista. Hetken kuluttua haen Noahin riimun ja riimunnarun ja vien Noahin tarhaansa.

Nojaan tarhan aitaan ja otan vielä pari kuvaa Noahista. Voisin lyödä vaikka vetoa, että kaverini valahtavat kateudesta vihreiksi nähdessään, kuinka upeaa hevosta olen saanut vuokrata. Lähden pakkaamaan surumielisenä laukkujani. Kun kaikki laukut on pakattu, raahaan ne mukanani tallipihalle.
- Heippa, Noah! Nähdään taas! Huikkaan Noahille, ennen kuin lähden laukkueni kera lentokentälle vievän bussin luo. Lentokentällä odottaa setäni, joka asuu täällä Montanassa. Hän tulee kanssani Suomeen tapaamaan äitiä ja isää. Noah hyvästelee minut lempeällä hirnahduksella, joka kaikuu päässäni vielä lentokoneessakin.

Christiane & Idaho Hoah GA

[Iiris]

30. huhtikuuta Laura

Parkkeerasin skootterini tallin pihaan. Olin ajanut pitkään metsätietä ja VIHDOIN olin perillä! Kävelin päärakennukseen ja odottelin eteisessä hetken. Pian Peter tuli luokseni. Juttelimme hetken ja hän johdatti minut talliin. Noah hirnahti heti ja työnsi päänsä karsinasta.
- Noah on kyllä niin kiltti että pärjäät varmaan heti, varusteet löytyvät satulahuoneesta, Peter sanoi ja vilkutti lähtiessään.
Rapsuttelin Noahia hetken, kunnes kävin hakemassa sen harjat. Harjasin orin karsinassa ja se oli todella kiltisti. Halailin oria itseasiassa varmaan puolet harjaamisajasta, niin ihana se oli.

Sen jälkeen varustin orin. Kello oli varmaan jo yksitoista, ja minun pitäisi ehtiä vielä maastoillakin pari tuntia. Suitsien laitto sujui todella hyvin. Herra seisoi rauhallisena ja melkein nukahti siihen paikoilleen. Suitsien laittamisen jälkeen nostin painavan westernsatulan hevosen selkään. Olin tottunut nostelemaan painavia satuloita, olinhan ranchille syntynytkin. Olimme kuitenkin muuttaneet kaupunkiin, sillä ranchimme meni valitettavasti konkurssiin, erään miehen takia. Hän oli halunnut ostaa ranchimme, mutta koska kieltäydyimme, hän oli tehnyt oleskelumme vaikeaksi. Nyt olin vihdoin päässyt taas ratsastamaan, sillä westerniin painotettuja talleja oli hyvin vaikea löytää hyvän matkan päästä.

Talutin Noahin tallipihalle, josta kapusin tottunein ottein selkään. Heilautin jalkani hevosen selän yli ja istuin satulaan. Noah seisoi koko ajan rauhassa paikoillaan. Sitten lähdin matkaan ja suuntasin metsään. Olin saanut kartan Peteriltä heti kättelyssä, joten sen mukaan pääsisin täältä kallioille kiipeilemään.

Matka taittui verkkaisesti. Joissain kohdissa otin jogia ja Noah kuunteli minua koko ajan. Hyvä juttu, hevonen oli ihana! Olin laittanut myöhemmäksi hakemuksen myös Murderille, mitäköhän siitäkin tulisi.. Noah oli onneksi todella kiltti hevonen ja totteli pienintäkin kosketusta kaulaan. Kallioille ei ollutkaan pitkä matka, ja lopulta pysähdyin katselemaan kukkulaa. Tie ohjasi kukkulan huipulle ja sieltä alas, hyvä! Sitten lähdin käynnissä kapuamaan kukkulaa ylös. Kaviot kopisivat kovan pohjan alla. Nojasin hiukan eteenpäin helpottaakseni orin taakkaa. Noah oli kuitenkin vikkelä, eikä ylös meneminen ollut siitä yhtään vaikeaa. Pian olimmekin jo kukkulan laella, ja tähystin ympärilleni. Maisemat olivat mahtavat! Samassa huomasin polun alas. Tämä polku ei ollut samanlainen kuin mitä tulin, vaan leveämpi ja tasaisempi. Sitä pystyisi laukkaamaan alas, sillä se oli tarpeeksi loiva. Käänsin hevosen ja lähdin laukkaamaan rauhallisesti alas.

Illemmalla olin ehtinyt jo puhdistaa varusteetkin. Minulla oli ollut mahtava päivä! Luultavasti tulisin vuokraamaan Noahia joskus jatkossakin. Niimpä käynnistin skootterini ja ajoin kotiin,

Pahoittelen todella surkeaa tekstiä! Kirjoitin aikamoisissa pätkissä ja inspiraatio vaihteli, jatkossa panostan enemmän.

[Anni]

Keskiviikko 24.2.2016 (Seppeleen hiihtolomaleiri Greywood Ranchilla)

Montana oli kohdellut meitä hyvin, ja sen sain todeta uudelleen hakiessani Noahin muiden kakkosryhmäläisten mukana illan maastoa varten.
"Tää vetää melkein vertoja Windille", Cella puuskahti taluttaessaan luimivaa Murderia, jota jälleennäkeminen ei nähtävästi liiemmin lämmittänyt.
"Eipähän tule koti-ikävä", virnistin ja vilkaisin narun päässä askeltavaa Noahia. Musta ori oli kaikkea, mitä heppatyttö kaipasi: mielettömän komea, hyvä luonteeltaan ja erinomainen ratsastettavuudeltaan. Ja mä olin koko päivän haaveillut siitä, että pääsisin satuloimaan tämän ilmestyksen maastoreissua varten.

Taivas punersi, kun hevosletka eteni kapealla tiellä. Aurinko oli kertonut edellisen illan maastoreissusta sen verran, että Noah oli loistava maastohevonen, joten sen turvin uskalsin hengähtää ja antaa orin kävellä pidemmällä ohjalla. Annoin katseeni kiertää karussa, mutta silti niin kauniissa maisemassa, jonka auringon hehku maalasi upean väriseksi.
Jonon kärjestä kuuluva huudahdus sai mut keräämään ohjat ja pian Noah ravasikin allani matkaavoittavin askelin. Quarter oli rotuna mulle täysin uusi tuttavuus, mutta ensikosketus rotuun oli ollut kaikin puolin hyvä.

Edellä laukkaavan Lionin pieni pukki sai mut tirskahtamaan ja hillitsemään Noahia siksi aikaa, että Emmy sai käskettyä ratsuaan eteenpäin. Pian välimatkaa oli sen verran, että pystyin kohottautumaan satulassa ja antaa Noahin venyttää askeltaan. Quarterorin tarjoama laukka oli pehmeää ja samalla niin menevää, että mun teki mieli sulkea silmät taltioidakseni sen tunteen mieleni syövereihin ikiajoiksi. Mutta itsesuojeluvaisto oli toista mieltä, joten mä tyydyin nauttimaan menosta silmät auki, valmiina jarruttamaan tilanteen vaatiessa.

"Kai me mennään tänään sinne pubiin?" Cella huikkasi ja sai mut kääntämään pääni. Blondin virne oli leveä, ja se tarttui muhunkin - pitkän, paahteisen päivän jälkeen pieni virkistysreissu kelpaisi kyllä.
"No totta maar", mä virkoin ja sain Cellan tuulettamaan tympeän näköisen ratsunsa selässä niin, että Murderin toinen korva pyöri hetken aikaa kummastuneena, kunnes tamma jatkoi möllöttämistään.
"Mikaela on ainakin messissä, ja Allu!" Cepa kailotti. "Ja kaikki jotka haluaa lähteä!"
Kuulin innostunutta puheensorinaa hevosletkan rantautuessa takaisin Greywoodin pihaan, eikä ihmekään: pitäisihän meidän kokea Montanan yöelämä.

"Mitä meillä olikaan huomenna ohjelmassa?" Mikaela kujersi baaritiskiin nojaten.
"Itsenäistä ratsastusta, meidän ryhmän vuoro taisi olla aamulla", Fiia kertoi pirteästi hymyillen.
"Loistavaa", Mikaela huokaisi näennäisen tyytyväisesti ja keskitti sitten huomionsa salskeaan baarimikkoon, jonka olin nähnyt vilkuilevan pastellipäätä jo pidemmän aikaa.
"Kreisiä, että Suomessa on taas lunta ja pakkasta, kunhan me palataan", Cella huoahti ahtauduttuamme pienen pöydän ääreen koko pubiin lähteneen jengin voimin. Aleksanteri vilkaisi Cepaa huvittuneena, vaikka se ei saanutkaan peitettyä katseestaan sitä huokuvaa lämpöä, jonka tajuaminen sai mut ajattelemaan Jiriä. Näin maailman toisella puolen asiat näki niin eri valossa, että ehkä tauko arjesta teki hyvää meille molemmille.